Kodikas Inkalan Kartano

– Meille kaikkein tärkeintä on kodinomaisuus. Inkalan Kartano on kaunis ja kodikas paikka, joka sopii erinomaisesti retkikohteeksi, kokous- tai juhlapaikaksi sekä majoittumiseen, Inkalan Kartanon emäntä Leila Ylitalo kertoo.

Kodinomainen tunnelma syntyy lämminhenkisestä läsnäolosta ja historiallisesta miljööstä. Leila Ylitalo on useimmiten itse paikalla kertomassa tarinoita kartanon historiasta.

Yli 200 vuotta Inkalan Kartano toimi useiden vuosikymmenien ajan kesäasuntona. Majoitustoiminta ja retkiryhmien vierailut alkoivat 1980-luvulla. Juhlien järjestäjät löysivät Inkalan 1990-luvulla ja 2000-luvulla tilauskirjat alkoivat täyttyä juhla- ja retkiseurueiden lisäksi kokousasiakkaista.

Kartanon majoitus- ja kokoustiloja on vuosien varrella rakennettu lisää suuren kysynnän vuoksi.

­– Haluamme kohdata asiakkaamme kasvokkain, henkilökohtaisesti, ja olemme saaneetkin siitä kiitosta. Inkalan Kartano on lämmin ja läheinen, Ylitalo sanoo.

Saman suvun omistuksessa kolmatta polvea

Inkala tunnetaan jo 1500-luvulta, tosin alunperin Uotila-nimisenä. Inkala on vanha rälssitila.

Inkalaa ovat omistaneet monet eri suvut, kuten Cruus, Skytte, de la Gardie, Wetterhoff ja Standertskjöld. Wetterhoffin kotiteollisuusopiston perustaja, Fredrika Wetterhoff on asunut nuoruutensa Inkalan Kartanossa.

Vuonna 1931 merikapteeni Juho Aksel ja Helga Lahtinen ostivat Inkalan. Kartano on ollut samalla suvulla siitä asti.

Inkalassa on pitkät perinteet vierastoiminnasta. 1930-luvulla Lahtisten kapteenituttavien perheet vierailivat ahkerasti Inkalassa, viettäen täällä jopa koko kesiä.

Sota-aikaan oli Helsingistä sotaa paossa perheitä Inkalassa. Muun muassaK. A. Fagerholmin perhe asui kartanon Mäkimökissä. 1950-1970-luvuilla kesävierasperinne eli vahvana. Osa vieraista oli vuokranut mökin tai aitan, osa oli perheen omia vieraita ja sukulaisia.

Bed & Breakfast aloitti

Leila ja Tuomo Ylitalo ostivat Inkalan Kartanon vuonna 1986. He ryhtyivät tarjoamaan ulkomailla suosittua mutta Suomessa vielä silloin harvinaista Bed & Breakfast –nimistä majoitus- ja aamiaispalvelua.

Koska asiakkaita riitti ja kysyntä kasvoi, laajeni Inkalan Kartanon toiminta pikkuhiljaa juhlien järjestämiseen, retkiryhmien vierailuihin ja kokousasiakkaiden huolenpitoon.

– Inkala on päässyt vahvasti maailman kartalle ulkomaalaisten kokousasiakkaiden ansiosta: esimerkiksi savusaunalla on kylpenyt vieraita ympäri maailmaa.

Inkalan matkailutoiminta on osakeyhtiöitetty vuonna 2007. Toiminnasta vastaa
Leila Ylitalo.

– Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleeksi Inkalan Kartanoon nauttimaan kartanoidyllistä, Ylitalo sanoo.

 

"Koko upea Inkalan Kartanon miljöö vaikuttava. Kaikki oli niin täydellistä kuin olla voi!"
Anne-Marie Suomu, järjestösihteeri
Uudenmaan Yrittäjät

 

"Inkalan Kartano on viihtyisä ja kodinomainen. Kartanon henki on kauniisti säilytetty. Ilman muuta suosittelen Inkalan kartanoa retkikohteeksi."

Leila Nisukangas
Vuosaaren Martat

 

 

           HISTORIAA: KARTANOELÄMÄÄ VUOSISADAN VAIHTEESSA            

          HISTORIAA: FREDRIKA WETTERHOFF INKALAN KARTANOSSA     

 

YLI 200 VUOTTA VANHA KARTANO

  • Inkalan Kartanon päärakennus on rakennettu vuosina 1805–1810. 
  • Kaksikerroksinen empire-tyylinen hirsirakennus on saanut koristeellisen lautavuorauksensa ja pitsiset kuistit 1800-luvun loppupuoliskolla yliarkkitehti Edelfeltin suunnitelman mukaan.
  • Ulkoasultaan kartano on pääsisäänkäynnin osalta entisöity vuosisadan alun tyyliin vuonna 1999.
  • Kartano on museoviraston suojeluksessa ulkoasultaan.



    "Kaiken kaikkiaan Inkalan Kartano on käsittämättömän kaunis. Saimme hyvää palvelua ja kaikki toimi erinomaisesti."
    Petri Graeffe
    toimitusjohtaja, Uudenmaan Yrittäjät

 

“Tämä on kaunis kartano. Suosittelen Inkalan Kartanoa varauksetta kaikille hyvästä ruoasta pitäville ja historiasta kiinnostuneille. Tämä on oiva kohde niin yrityksille kuin retkiryhmillekin.”

Eevakaarina Suominen
Matkailuopas, Kanta-Hämeen oppaat ry

 

“Halusimme viedä ryhmän erilaiseen ympäristöön, pois työn äärestä, jotta ajatukset irtoaisivat paremmin ja jotta saisimme porukan helposti juttelemaan yhteisistä asioista. Nämä tavoitteet onnistuivat odotetusti.”

Reijo Honkanen
Ruukki

 

          JUTTU INKALAN KARTANOSTA