Toukokuun lopussa vietämme hilpeää iltaa, kun järjestämme Kulkurit Inkalassa -teemaillan
Hinta: 35 € /henkilö
(Iältään 5–12-vuotiaat alennetulla hinnalla, alle 5–vuotiaat veloituksetta)
Luvassa on elävää musiikkia! Meille esiintyy Antti Ylitalon bändi Trio Kulkurit. Siinä soittavat kitaristi Ylitalon lisäksi Jimi Härkänen ja Saku Kallio.
Lisäksi nautimme runsaan ja herkullisen illallisen! Inkalan Kartanon keittiö valmistaa meille maukkaan päivällisen kesäisistä raaka-aineista.
– Kulkuri-teema syntyi kun soittelimme Tapio Rautavaaran Kulkuriveljeni Jan -kappaletta. Sen lisäksi esitämme muutakin matkailu- ja kulkurimusiikkia sekä ylipäätään kohtaamisia ja elämää kuvaavia biisejä, Ylitalo kertoo.
Illan aikana kuullaan esimerkiksi vanhaa iskelmää, kuten Baddingin Laivat ja Kasevan Striptease-tanssija. Lisäksi mukana on uudempia sävelmiä kuten Egotripin Matkustaja ja Sir Elwoodin Hiljaisten Värien Neiti Kevät.
– Olen aina kuunnellut iskelmämusiikkia, mutta viimeinen niitti oli intti, jossa soitin varusmiessoittokunnan bändissä. Siellä viimeistään opin tykkäämään iskelmästä, Ylitalo kertoo.
Varusmiessoittokunnan bändissä hän tapasi lisäksi Jimi Härkäsen. Yhteinen soitto on jatkunut myös asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen.
– Soitamme Inkalassa kotimaista musiikkia, ja esityksestä voi olla löydettävissä pienimuotoinen tarinakin.
Elävän musiikin illassa nautitaan myös Inkalan Kartanon keittiön rakkaudella valmistamia herkkuja. Tarjolla on illallinen, joka on runsas kattaus kesäisiä makuja.
Kulkurin Illallisen ruokalista 26.5.
Sillikaviaari
Kalaterriini
Mansikka-Melonisalaatti
Tomaattisalaatti
Kossu-Nyhtöpossu
Sinappimajoneesi
Perunahaudikkaat
Pakarin paistipata
Rakuunaporkkanat
Leipäset
***
Kahvi, tee
Raparperikakku
Pidätämme oikeuden ruokalistan muutoksiin esimerkiksi raaka-aineiden saatavuuden muuttuessa.
Inkalan Kartanon teemaillat varataan etukäteen. Lippuja ei myydä ovelta. Voit tehdä varauksen varauslomakkeella, sähköpostitse tai puhelimitse.
Varauksesi on voimassa vasta kun olet saanut varausvahvistuksen sähköpostiisi. Vahvistuksen jälkeen varaus on sitova.
Varauksen voi perua veloituksetta seitsemän arkipäivää ennen tapahtumaa. Sen jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme puolet varauksen arvosta.
Peruutuksen voi tehdä soittamalla numeroon 0500 767 150 tai lähettämällä sähköpostia.
Muista aina perua, jos et pääsekään paikalle.
Tervetuloa!