Kartanoelämää Inkalassa vuosina 1886–1903

Rouva Arja-Leena Törrönen os. Puolakka opiskeli Hämeenlinnan Opettajaseminaarissa, ja teki vuonna 1961 tutkielmaa Inkalan Kartanosta. Tässä ote rouva Arja-Leena Törrösen tutkielmasta:

 

Kartanoelämää Inkalassa O. Heikelin aikana vuosina 1886–1903

Minulla oli ilo tavata tohtori Heikelin tytär rouva Mila Schildt kauniissa kodissaan Helsingissä, Eiran kaupunginosassa. Hänen johdattamanaan sain siirtyä keskelle 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kartanoelämää. Hänen vilkkaasti kertoessaan, näin silloisen Inkalan ympäristön elävästi edessäni.

Kartanoalue oli silloin paljon suljetumpi kuin nykyään. Kartanon piha-alue oli aidattu ja varustettu portilla. Inkalaan johtavan tien väliportteja lapset riensivät vieraiden tullessa kilvan aukaisemaan saaden kolikoita palkakseen.

Näkymä pihamaalla oli suunnilleen sama kuin nyt (vuonna 1961). Vaalea päärakennus, punainen aitta ja työväenasunto ovat keskeisemmät rakennukset. Puutarha kuitenkin erosi nykyisestä yksinkertaisesta puistotyylistä. Sille löivät leimansa suuret ruusuistutukset, syreenit ja jasmiinit, jotka kuuluivat niin kiinteästi sen aikaiseen kartanoon. Poikkeavaa nykyisestä oli myös rannalla oleva uimahuone. Se ympäröi kolmella sivulla keskellä olevaa lautalattialla varustettua uima-aluetta peittäen näkyväisyyden rantaan.

 

Tusinan verran palvelijoita

Tohtori Heikel ja hänen perheensä asuivat Inkalassa vain kesällä. Heti koulun loputtua muutti perhe maalle Inkalaan. Oli lapsille niin vapauttavan riemullista päästä raikkaan maalaiselämän keskelle. Tohtori Heikel joutui pysyttelemään työnsä vuoksi Helsingissä ja tuli vain viikonlopuiksi Inkalaan, mutta juhannuksen jälkeen hän saattoi viettää aina puolet viikosta Inkalassa.

Elämä kartanossa oli silloin paljon vilkkaampaa kuin nykyään. Jo palveluskuntakin oli suuri johtuen siitä, että kaikki työt tehtiin käsin. Heikelin aikana palveluksessa oli n. 12 henkilöä ja näistä monet olivat perheellisiä. He asuivat kartanon vieressä olevassa työväenasunnossa. Rakennuksessa oli suuri yhteinen tupa, jossa he valmistivat ruokansa ja iltaisin askaroivat. Palvelusväen työ- ja ruoka-ajat ilmoitti suuri vellikello, joka vieläkin on paikoillaan.

Rva Schildt kertoi, että suurimpia tapauksia palveluskunnan elämässä olivat Hämeenlinnassa pidetyt evankeliumijuhlat. Jo monia päiviä ennen niistä puhuttiin ja kun odotettu päivä koitti, lähdettiin jo varhain pitkälle 13 km taipaleelle. Pitkät varsikengät solmittiin nauhoista kiinni ja ripustettiin kaulaan. Paljain jaloin matka taittui, kunnes paria kilometriä ennen kaupunkiin tuloa pantiin kengät jalkaan. Juhlat kestivät pari päivää. Yötä oltiin tuttavien luona. Kotimatkalla, työn ääressä ja iltaisin tuvassa askaroitaessa muisteltiin vielä kauan juhlia ja palautettiin mieliin puheita ja puhujia.

 

Lehmiä ja hevosia

Palvelusväen lapset ja kartanon lapset viihtyivät keskenään ja yhdessä leikittiin kartanon kauniilla pihamaalla. Rva Schildtin mieleen pihaympäristöstä ovat jääneet etenkin kartanon päärakennuksen takana olevat suuret lehmukset, jotka vieläkin ovat paikallaan sekä rannemmalla ollut kaarisilta, joka johti pienen kosken yli. Tätä ei kuitenkaan enää ole.

Seuratessaan palveluskunnan töitä tutustuivat kartanon lapset moniin töihin. Kertoipa rva Schildt, että hän osasi jo 10-vuotiaana lypsää ja että hänellä oli neljä omaa nimikkolehmää. Kartanon navetassa olikin runsaasti karjaa. Lehmiä oli n. 25 ja hevosia 10. Yhteensä karjaan kuului n. 90 lehmää, mutta loput eläimet olivat Laurilan ja Siirosen tiloilla, jotka oli liitetty Inkalaan v. 1893. Tilan kokonaispinta-ala oli silloin 882,5 ha. Inkalassa kävi usein vieraita, sillä pidettiin yllä vilkasta yhteyttä ympäristön muihin kartanoihin. Heidän tuttavapiiriinsä kuului mm. eversti Hugo Standertskjöld. Hän omisti vuosina 1882-1926 Karlbergin kartanon, jonka ympäristön hän järjesti Aulangon puistoksi. Rva Schildt kertoi, miten he lapset usein pääsivät vaunuilla Karlbergiin.

 

Onnellinen ilmapiiri

Kun kartanon lapset varttuivat, he kutsuivat usein ikäisiään tovereita Inkalaan. Vapautunut riemu kaikui kaikkialla. Tehtiin vaunuilla huviretkiä kartanon takamaalle tai purjeveneellä johonkin saareen.

Syyskesällä oli lasten innokkaimpia harrastuksia ravunpyynti. Rapuja saatiinkin runsaasti kartanon maiden halki virtaavasta kapeasta Alajoesta, joka enimmäkseen muistuttaa puroa. Syyskesällä iloiset rapukestit olivatkin tavallisia.

Kaikesta rva Schildtin kertomasta huokuu niin tasapainoinen ja onnellinen ilmapiiri. Siinä kuvastuu vuosisadan vaihteen kartanoelämä sillä tavalla, miten nuori ihminen sen koki. Rva Schildt mainitsikin, että Inkala on hänen lapsuutensa paratiisi.

 

Kartano siirtyy vph. Standertskjöldin omistukseen

V. 1903 tohtori Heikel myi Inkalan kartanon ja siihen kuuluvan Laurilan tilan Kirstulan kartanon omistajalle vapaaherra Karl Henrik Johan Standertskjöldille, jonka hallussa tila oli vuoteen 1924. Vapaaherra Standertskjöldin omistuksessa oli siis päätila Kirstula, Tiirinkoski, Inkala ja Laurila. Laurilan tilan hän kuitenkin myöhemmin myi kunnalle. Vapaaherra Standertskjöld ei asunut itse Inkalassa ja sen tähden kartano pääsi rappeutumaan. Standertskjöldin aikana pidettiin Inkalassa usein juhlia ja kartanon yläsali oli suurten tanssiaisten tyyssija. Kartanoelämä oli loisteliasta, mutta samalla siihen liittyi jo rappeutumisen merkkejä.

 

Juho Alkion aika 1924-1931

Jo 1800-luvun lopulla siirtyivät monet kartanot talonpoikaissukua olevien omistukseen. Näin siirtyi Inkalakin vuonna 1924 Juho Alkion omistukseen. Alkion aikana ei kartano oikein päässyt rappiotilastaan nousemaan. Rakennukset samoin kuin pellot olivat huonossa kunnossa ja huonolla kannalla olivat yleensäkin kartanon raha-asiat. Tähän vaikuttivat monet Juho Alkion ajattelemattomat kaupat. Hän myi useita kartanon rakennuksia, mutta katui myöhemmin ja joutui kärsimään rahallisesti tappiota.

Vuonna 1929 suoritetun tutkimuksen mukaan oli kartanon karja melko suuri. Inkalassa oli Alkion aikana 35 lehmää ja 9 hevosta. Kartanon peltoalue oli 80 ha. Suurin ala oli heinällä (46 ha) ja kauralla (18 ha). Metsää oli 200 ha. Kartanon kokonaispinta-ala oli 308,5 ha.

Huonojen raha-asioiden vuoksi Alkion oli myytävä kartano v. 1931. Silloin sen osti merikapteeni J. A. Lahtinen ja hänen vaimonsa Helga o.s. Weckman. He alkoivat kunnostaa kartanoa. V.1938 päärakennusta uusittiin sekä sisältä että ulkoa. Silloin kartanossa mm. asetettiin keskuslämmitys ja vedettiin sähkö.

V.1946 suoritetun tutkimuksen mukaan oli kartanon kokonaispinta-ala 283 ha, josta peltoa 85 ha. Karjamäärä oli suunnilleen pysynyt samana, lehmiä oli 30 ja hevosia 7. Myöhemmin kartanon alue supistui siirtolaisluovutuksien johdosta.

 

Lähteet: Kansallinen elämäkerrasto, Porvoo 1934, Suomenmaa IV, Helsinki 1922, Suomen maatilat, Porvoo 1931, Rouva Mila Schildtin haastattelu

  

SCHILDT JUTTELI LAPSUUDESTAAN INKALAN KARTANOSSA

  • Arja-Leena Törrönen haastatteli rouva Mila Schildtiä Helsingissä vuonna 1961.
  • Rouva Schildt oli tohtori O. Heikelin tytär ja hän oli viettänyt lapsuutensa Inkalassa. Schildt oli syntynyt vuonna 1885, joten hänen kertomuksensa edustaa näkemystä vuosisadan vaihteen kartanoelämästä. 
  • Heikel-suku on alkujaan talollissukua Oulun maaseurakunnan Oulunsuun kylästä, jossa sen kantaisä Jaakko omisti Heikkilän talon 1700-luvun alussa. Nuorempaa polvea suvusta edusti tunnettu lääkäri tohtori O. Heikel.